Lappeenrantalaisen (ja) korona-ajan fomot ja jomot

Muutin tasan vuosi sitten Espoosta Lappeenrantaan. Puheessani kuuluu vielä pääkaupunkiseutulainen nuotti, mutta muuten koen kotiutuneeni erittäin hyvin, jopa odotettua paremmin.

Minulta kysytään usein, kaipaanko jotain pääkaupunkiseudulta. Olen miettinyt asiaa kovasti ja tullut siihen tulokseen, että Kehä III:n sisäpuolelle jääneitä vanhoja ystäviä lukuunottamatta Lappeenrannassa on kaikki mitä tarvitsen. Kaupat ja muut palvelut sekä vapaa-ajan virikkeet löytyvät läheltä – kaikki on juuri sopivan kokoista, ei liian pientä eikä liian suurta. Pääkaupunkiseudulla on usein liikaa kaikkea, täällä sitä on sopivasti. En ole tuntenut vuoden aikana kertaakaan ”fomoa” (fear of missing out eli jostain paitsi jäämisen pelko), koska siihen ei ole ollut mitään syytä. Pikemminkin olen nauttinut ”jomosta” (joy of missing out eli paitsi jäämisen ilo) eli yrittänyt parhaani mukaan nauttia elämän pienistä asioista.

Fomo ja jomo näkyvät mielestäni tällä hetkellä myös laajemmin yhteiskunnassamme koronaviruksen vuoksi. Moni on joutunut pakon edessä ”pienentämään” elämäänsä esimerkiksi ulkomaanmatkojen tai isojen joukkotapahtumien ollessa vaikeasti toteutettavia. Aktiiviseen elämäntapaan tottunut ulkomaanmatkoja tekevä kokee varmasti fomo-tuskaa, mutta löytää toivottavasti tilalle yhtä suuria kokemuksia kauniista kotimaasta. Introvertimman yksilön jomo taas on vertaansa vailla kun ei ole pakko osallistua niin moneen sosiaalista kanssakäymistä vaativaan tilaisuuteen kuin aikaisemmin.

Koronan jälkeisestä ajasta ei kukaan pysty vielä sanomaan mitään, mutta luultavasti etätyöt ja -palaverit ja muutkin ”uuden normaalin” ilmiöt ovat tulleet jäädäkseen. Tämä vaatii osalta totuttelua, osa taas ottaa ne vastaan ilolla.  Asui sitten pääkaupunkiseudulla, Etelä-Karjalassa tai missä tahansa muualla, uskoisin elämän sujuvan helpommin kun tiedostaa omat fomonsa ja jomonsa ja osaa nauttia elämän pienistä asioista.