Tunnelmia vaalien jälkeen
Vaaleista on kulunut nyt viikko. 112 lappeenrantalaista antoi minulle luottamuksensa, ja jännitysnäytelmän mittasuhteet saaneen vaali-illan aikana kävi selville että perussuomalaisten valtuustoryhmän koko tulee kasvamaan kuudesta yhdeksään, ja että minä saan kunnian toimia valtuutettuna tulevalla kaudella.
Tämä on suuri kunnia monellakin tapaa. Ensinnäkin olen nöyrä ja hämmentynyt sen tosiasian edessä että (vain) puolitoista vuotta Lappeenrannassa asunut "junantuoma" onnistui saamaan moisen äänisaaliin ja luottamuksen. Toiseksi olen iloinen ja tunnen vastuuta sen edessä, että olen ensimmäinen perussuomalainen naisvaltuutettu pitkään aikaan. Pyrin oleman kaiken minulle annetun luottamuksen arvoinen.
Lappeenrannan Perussuomalaisten hyvän vaalituloksen voidaan (ehkä enemmän kuin koskaan ennen) sanoa olevan hyvän yhteistyön tulos. Se ei olisi ollut mahdollista ilman jokaisen aktiivin työpanosta. Jokainen ääni lasketaan ja jokaisella äänellä on merkitystä!
Sananen lienee kuitenkin sanottava myös harmillisen alhaiseksi jääneestä äänestysaktiivisuudesta, mutta se ansaitsee oman blogikirjoituksensa eli siitä lisää myöhemmin.
Tänään saimme kuulla, että Jussi Halla-aho ei hae jatkoa puolueen puheenjohtajana tämän kesän puoluekokouksessa. Jussin puhe on luettavissa sanasta sanaan täällä. Seuraan mielenkiinnolla puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajistokisaan mukaan lähtevien ajatuksia ja edesottamuksia, heillä on vajaa pari kuukautta aikaa kampanjoida. Toivotan onnea jokaiselle joka lähtee mukaan kisaan!
Kommentit
Lähetä kommentti