Vammaisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia
3.12. vietetään kansainvälistä vammaisten päivää.
Lappeenrannassa toimii vammaisneuvosto, jonka jäsen minulla on kunnia olla. Se on yhteistyöelin, jonka kautta vammaisten asiantuntemus ja mielipiteet saadaan mukaan kunnan eri toimialojen suunnitteluun. Vammaisneuvoston tehtävänä on tehdä esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja kaupungin eri viranomaisille vammaista koskevissa ajankohtaisista asioista suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi. Tämän lisäksi neuvosto seuraa vammaisten näkökulmasta kunnan eri hallinnon aloilla tapahtuvaa toimintaa, palveluita sekä päätöksentekoa, erityisesti vammaisille tarkoitettujen palveluiden, tukitoimien ja etuuksien järjestämiseksi ja niiden saatavuuden parantamiseksi. Lisäksi vammaisneuvoston tehtävänä on edistää ja seurata kaupungin esteettömyyttä ja saavutettavuutta.
Lappeenrannan vammaisneuvosto palkitsee vuosittain kaupungin ja sen asukkaiden esteettömyyttä edistäneen tahon. Tänä vuonna vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmä esitti K-kauppias Harri Mattista ja hänen kauppojaan Lappeenrannassa vuoden 2021 esteettömyyskunniamaininnan saajaksi. Mattinen hallinnoi neljää K-markettia; Ratakatu, Tirilä ja Mattila sekä K-Supermarket IsoKristiinaa. Onnittelut kunniamaininnasta!
YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 2006. Lappeenrannan vammaisneuvoston tehtävänä on edistää sopimuksen toteutumista kaupungissa. Vammaisneuvoston tulee mm. edesauttaa vammaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnalliseen päätöksentekoon ja edistää vammaisuuteen ja vammaisten tarpeisiin ja palveluihin liittyvää tiedottamista. Lisäksi neuvoston yhdistehtävänä on vaikuttaa asenteisiin vammaisista henkilöistä yhteiskunnassa tietoisuuden lisäämisellä. Vammaisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia!
Aluevaalit pidetään muutaman viikon kuluttua. Uudet hyvinvointialueet alkavat hallinnoida sosiaali- ja terveystoimen sekä palo- ja pelastustoimen toimintaa. Itse kannan huolta siitä, että esteettömyysasiat ja (muut) nimenomaan vammaisille suunnatut palvelut jäävät uudistuksessa sivurooliin. Näin ei saa päästä tapahtumaan. Uudet hallintorakenteet eivät saa murtaa vanhoja hyväksi havaittuja käytänteitä.
Lappeenrannan kaupungintalo valaistiin vammaisten päivän kunniaksi siniseksi.
Kuva: Lappeenrannan kaupunki
Kommentit
Lähetä kommentti