Kolme vuotta lappeenrantalaisena

Kun kymmenen kesää sitten istuin junassa matkalla tapaamaan ystävää Joensuuhun, en olisi välttämättä uskonut jos joku olisi tuolloin kertonut minulle että Karjalan kunnaista tulee myös minun kotikunnaitani. En, vaikka mummini olikin syntynyt nykyisen rajan takana Vahvialassa ja minussa virtaa siis hiukan karjalaisverta. En, vaikka jo tuolloin junassa istuessa tajusin että näitä maisemia kauniimpaa saa hakemalla hakea. En, vaikka tuon junamatkan jälkeen moni asia elämässä alkoi vahvasti osoittaa Kaakkois-Suomeen suuntaan.

Elämä kuitenkin on, joten 22.8.2022 olen asunut Lappeenrannan Alakylässä, tarkemmin Lepolassa, tasan kolme vuotta. Vaikka koronapandemia on melkein koko tuon ajan vaikuttanut kaikkeen ja kaikkialla, olen ehtinyt Lappeenrannassa asuessani käydä sekä lähellä että kaukana sen verran, että kotikaupungin monet puolet ovat näyttäytyneet minulle entistä selkeämpinä.

Meillä on täällä vertaansa vailla oleva Saimaa ja muu luonto, Suomen parhaat kahvipaahtimot, laadukasta korkeakoulutusta ja hyvät edellytykset saavutettavuuteen kaikista ilmansuunnista – ja ennen kaikkea mukavia ja sydämellisiä ihmisiä. Toisaalta meillä on paljon käyttämätöntä potentiaalia ja voimavaroja jotka vain odottavat hyödyntämistään jos joku suinkin uskaltaisi tarttua toimeen. Kyllä myö saadaan aikaiseksi vaikka mitä jos myö vain halutaan!

Elämäni suola ja sokeri ovat koti, perhe ja ystävät. Koti on siellä missä sydän on, ja sydämeni on nyt Lappeenrannassa. Rakkaudesta kotiin. Enkä kuulemani mukaan ole ainoa kenelle näin on tapahtunut, meitä on monta. Jos tämä iloviesti kaikuisi uusillekin korville, ei muuttotappioalueen leimaa tarvitsisi pelätä ja sekä kaupunkimme että koko maakunta saisivat uutta elinvoimaa.