Veljeä ei jätetä

Minulla oli ilo ja kunnia tuoda Lappeenrannan kaupungin tervehdys Puolustusvoimien Kaakkois-Suomen aluetoimiston viidenteen kutsuntapäivään Lappeenrannan Urheilutalolla.

Paikalla oli kuutisenkymmentä kutsunnanalaista nuortamiestä ja tilaisuudessa kuultiin myös sotaveteraani Tapio Niemen, aluetoimiston edustajan majuri Tomi Nymanin sekä Sammonlahden seurakunnan kirkkoherran Juha Eklundin puheenvuorot. Paikalla oli kutsuntalautakunnan ja muun henkilökunnan lisäksi myös etsivän nuorisotyön ammattilaisia. Heidän tehtävänään oli jututtaa nuorukaisia ja kartoittaa heidän hyvinvointiaan - tämä kun on viimeinen mahdollinen ajankohta saada kokonaisesta ikäluokasta "kiinni".

Puheenvuorojen johtavana teemana oli "veljeä ei jätetä". Tämä oli tärkeää sotien aikana ja tämä on tärkeää edelleen. Yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteen hiileen puhaltamisen kykyä tarvitaan näinä aikoina aivan erityisen paljon. 

Tässä oma puheenvuoroni kutsuntatilaisuudessa:

Kunnioitettu sotiemme veteraani, herra majuri, kutsuntatilaisuuden osallistujat ja muut vieraat.

Tänä vuonna sataaviittä itsenäisyyden vuotta juhliva Suomemme kutsuu jälleen nuoriaan palvelukseen. Olette elämässänne uuden edessä, valintojen edessä.

Kotimaamme itsenäisyyttä ei olisi saavutettu eikä ylläpidetty ilman maanpuolustustahtoa, valintaa antaa oma panoksensa ja omat voimavaransa isänmaan käyttöön.

Me kaikki tiedämme - vähintään historiantunneilta kuultuna - millä urheudella ja taidolla sotiemme veteraanit puolustivat maatamme talvi- ja jatkosodan aikana. Nyt on teidän vuoronne määrittää se, mitä sukupolvestanne historiankirjoissa kerrotaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Tämä on sekä suuri vastuu että suuri mahdollisuus. Pitäkää siis mielenne ja sydämenne avoimina ja valppaina. Kallis kotimaamme on puolustamisen arvoinen, se on teidän arvoisenne.

Aikanne varusmiespalveluksessa on elämän mitassa katsottuna ohikiitävä hetki, mutta parhaimmillaan se voi jaetun kokemuksen myötä tuottaa loppuelämän mittaisia ystävyyssuhteita. Esimerkiksi oma vajaa viisikymppinen mieheni kokoontuu säännöllisesti armeijakaveriensa kanssa pelaamaan lautapelejä. Tällaista vuosien ajan jatkunutta ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta ei voi mitata rahassa tai selittää sanoin, se täytyy kokea itse.

Palvelusaika opettaa myös sietämään epämukavuutta. Tämä on erityisesti näinä nyt eläminämme aikoina aivan erityisen arvokas taito. Uskon, että tämän kyvyn lisäksi tulette saamaan elämänne varrelle muitakin sellaisia eväitä, joiden arvo avautuu teille vasta myöhemmin, ehkä vasta monen vuoden jälkeen. Neuvoni teille onkin, että ottakaa kaikki informaatio ja oppi vastaan avoimin mielin, se tekee teistä tietoa ja kokemusta rikkaampia.

Maanpuolustus on kunniatehtävä. Lappeenrannan kaupungin puolesta toivotan teille onnea ja menestystä tässä arvokkaassa tehtävässä.

Kiitos.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvinvointialueella on tarkoitus voida hyvin

Alijäämän anatomia

Halvempaa sähköä, kiitos!