Alijäämän anatomia

Nykyinen hallitus sai perinnöksi 13 miljardin alijäämän Marinin (sd) hallituksen kriisiajan ja pysyvien menojen lisäämisen sekä umpisurkean soteuudistuksen myötä. Alijäämä tarkoittaa sitä summaa, jonka verran hyvinvointivaltiomme maksaa vuosittain velkarahalla eli siirrettynä verotuksena lapsien ja syntymättömien lapsien laskuun. 

Miljardit pyörivät uutisoinnissa, mutta pelkään, että tavallisen ihmisen on vaikea hahmottaa edes yhden miljardin eli tuhannen miljoonan mittakaavaa. Jos mittakaavaa on vaikea hahmottaa niin kriisitietoisuus ei pääse syntymään. Erityisesti politiikan vasemmalla laidalla numerot eivät tunnu kiinnostavan.

Jos ihminen tienaa 40 000€/v ja työura on 40 vuotta, niin hänelle kertyy 1,6 miljoonan euron potti koko työuralta. Vuosittainen alijäämä vaatii tuollaisia ihmisten kokonaisia työuria 8125. Tuo vastaa siis yhden vuoden syömävelaksi otettua summaa tässä horjuvassa hyvinvointi-Suomessamme.

Miljardin ja miljoonan eroa voi myös arkisesti yrittää ymmärtää siten, että miljoona sekuntia on 11 päivää mutta miljardi sekuntia on 31 vuotta. Jos ihminen saa 2500€ kuukaudessa puhtaana käteen, niin 33 334 vuoden päästä hänellä on miljardi tienattu.

Suomi on aidosti kriisin partaalla. Niin pahalta kuin ajatus siitä että omaan toimeentuloon saatetaan hallituksen toimesta puuttua tuntuukin, voi lohduttautua sillä että jos nyt ei tehdä sopeutuksia kotimaisin voimin niin aikanaan sopeutukset tulee tekemään Kreikan tyyliin valuuttarahasto ja komissio. Ja silloin on leikki kaukana eikä puhuta saksista vaan silppurista.


Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurosetelit

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvinvointialueella on tarkoitus voida hyvin

Halvempaa sähköä, kiitos!