Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Veljeä ei jätetä

Kuva
Minulla oli ilo ja kunnia tuoda Lappeenrannan kaupungin tervehdys Puolustusvoimien Kaakkois-Suomen aluetoimiston viidenteen kutsuntapäivään Lappeenrannan Urheilutalolla. Paikalla oli kuutisenkymmentä kutsunnanalaista nuortamiestä ja tilaisuudessa kuultiin myös sotaveteraani Tapio Niemen, aluetoimiston edustajan majuri Tomi Nymanin sekä Sammonlahden seurakunnan kirkkoherran Juha Eklundin puheenvuorot. Paikalla oli kutsuntalautakunnan ja muun henkilökunnan lisäksi myös etsivän nuorisotyön ammattilaisia. Heidän tehtävänään oli jututtaa nuorukaisia ja kartoittaa heidän hyvinvointiaan - tämä kun on viimeinen mahdollinen ajankohta saada kokonaisesta ikäluokasta "kiinni". Puheenvuorojen johtavana teemana oli "veljeä ei jätetä". Tämä oli tärkeää sotien aikana ja tämä on tärkeää edelleen. Yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteen hiileen puhaltamisen kykyä tarvitaan näinä aikoina aivan erityisen paljon.  Tässä oma puheenvuoroni kutsuntatilaisuudessa: Kunnioitettu sotiemme veteraa...

Koulukiusaaminen jättää jäljet

Kuva
Etelä-Saimaa kirjoitti 11.9.2022 koulukiusaamisesta. Jutussa kerrotaan koulukiusattujen kokevan usein epäoikeudenmukaisuutta, jos he jäävät yksin kiusaamiskokemustensa kanssa. Lisäksi todetaan, että kiusaamiseen pitäisi puuttua niin aktiivisesti, että se näkyy uhrille systemaattisena ja tehokkaana toimintana. Lappeenrannassa on käytössä ns. Etelä-Karjalan malli , jossa koulukiusaamiseen liittyviä ongelmia ratkotaan koulujen, poliisin, Eksoten ja kuntien edustajien yhteistyönä. Tästä mallista on saatu paljon hyviä tuloksia, mutta parannettavaakin on. Lasten ja nuorten lautakunta hyväksyi päivitetyn kiusaamiseen puuttumisen toimintamallin tammikuussa. Mallissa todetaan, että kiusaamiseen tulee reagoida heti ja se tulee keskeyttää välittömästi. Esimerkkeinä vakavista ja julmista koulukiusaamisen muodoista jotka täyttävät henkisen väkivallan kriteerit luetellaan eristäminen, vähättely, aliarvioiminen, nimittely, yllyttäminen itsemurhaan sekä erilaiset ilmeet, eleet ja merkit, joilla h...